Sivut

perjantai 17. syyskuuta 2010

Taustaa

Idea ensimmäiseen tarinaan tuli, kun joskus satuimme keskustelemaan tietynlaisesta toimintamallista ihmissuhteissa. Päänraapimista meille aiheuttivat ihmiset, jotka valittavat koko ikänsä siitä, kuinka maailmasta ei kerta kaikkiaan löydy mukavia / herkkiä kumppaneita. Samaan aikaan he käyttävät kerta toisensa jälkeen kaiken liikenevän aikansa etsien Sitä Oikeaa ö-luokan räkälöistä ja syttyvät joka kerta siitä nimenomaisesta yksilöstä, joka kaikkein varmimmin on jo viikon sisään tarjonnut heille panda-lookin. Muutaman tunnin jälkeen idea oli kirjoitettu ylös.

Ensimmäinen tarina - Made in Heaven - jäi hyvin lyhyeksi ja onkin enemmän itse asetelman kuvailua kuin mitään syväluotaavaa. Kuitenkin tästä innostuimme kirjoittamaan toisenkin tarinan samojen henkilöhahmojen ympärile. Toinen tarina - Orvon Kunniavelka - onkin sitten jo pidempi, syvempi ja keskittyy useampiin teemoihin, mutta erityisesti asenteisiin siviilipalvelusta kohtaan.

Kolmas tarina kertoo henkilöhahmojen elämästä Orvon kuoleman jälkeen. Mukana on myös paljon uusia henkilöitä, jotka tuovat oman panoksensa tähän epätasapainoiseen kyläyhteisöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti